© Tinttu.com 2009
Tietoa yrityksestä ja tuotteista

Tinttu.com perustettiin vuonna 1997 yhden lastentarhurin lapsellisena lastenvaateompelimona. Suunnittelun lähtökohtana oli lapsilähtöisyys ja käytännöllisyys lapsiperheen arjessa. Malliston "Hassut hatut ja Lapselliset lastenvaatteet" kaikki tuotteet suunniteltiin ja ommeltiin itse yksityiskohtaisine käsitöineen.

 



Tieto-taitoa ja ideoita harjoitettiin sekä toteutettiin tarpeeksi yksin aina vuoteen –01 saakka, jonka jälkeen yhden naisen urhoollinen yritys tehdä kaikki itse onneksi loppui periksiantamattomasta sitkeydestä, sisusta ja luovuudesta huolimatta.

 



Tästä syystä on v.2001 lähtien Tinttu.comin täystaitoisten ryppääseen mukaan tullut muita tekijäihmisiä, joiden oma kasvatuksellinen vanhemmuuden ideologia sekä visio on ollut yhtenevä Tinttu.comin lapsellisen lapsuuden eli lapsilähtöisyyden kanssa.




"Vastalauseilla vahvistettu ja "Tinttu"-kopioilla kohotettu"

Tinttu.com tuotteet ovat suomalaista käsityötä alusta loppuun saakka. Kaikki hatut ja vaatteet ovat itsesuunniteltuja, Suomessa valmistettuja ja käsintehtyjä, pienine tarpeellisine yksityiskohtineen.

 

Kun tuotteessa on Tinttu.com -logo voit olla varma siitä, että tuote on suunniteltu ja käsityönä toteutettu Tinttu.com:illa.
Tinttu.com -logotuote on aina aito ja alkuperäinen.

Materiaaliensa, malliensa sekä lapsilähtöisyytensä vuoksi Tinttu.com -tuote on käytännöllinen, perheen arjen ja katseen kestävä kolmen vuodenajan vaate, joka tarjoaa lapselle luovan leikin mahdollisuuden arkipukeutumisessaan, joka päivä.

Käytännöllisyyden lähtökohtana on vaatteen toimivuus lapsen ja aikuisen tavallisessa arjessa. Olennaisia kysymyksiä tuotteen materiaalin sekä mallin toimivuudessa ovat hoito ja huolto, käyttöikä ja tarkoitus sekä koko tuotteen toimivuus perheen normaalissa arjessa. Tinttu.com tuote on helppohoitoinen, kestävä ja suunniteltu mallikaavoitukseltaan käytettäväksi toimivana pitkään, lapsen kasvusta huolimatta.

Tinttu.com tuoteryhmään kuuluvat: Hassut Hatut ja Lapselliset Lastenvaatteet (Turvelot, Hassut haalarit, Hubbarit, Viitat, Pögät ja Oloset) sekä Kimpsut ja Kampsut (Kassukat, Tumpsut, Töppöset, Kaulurit ym.)





"Rakastaako äiti aina pyykätä ja silittää...?"


Suomen ihastuttavat kolme kylmää vuodenaikaa vaativat materiaaleiltaan paljon lämpöä ja pehmeyttä. Siksi käytämme materiaaleinamme nyppyyntymätöntä fleeceä, teddyä ja joustosamettia.

Fleece, ”kutisematon villa” on mitä mainioin lapsen vaatetusmateriaali, sillä ilman silityksiä tai käsittämättömiä pesuohjeita säästyy ehkä muutamalta harmaalta hiukselta, mutta ei ylimääräisiltä kiloilta.....

Teddy taasen, on ihana elämyksellinen materiaali: pörröä, takkua, kiharaa, lyhyttä, sileää jne.

Joustosametti on pääasiallinen sisävaatteidemme valmistusmateriaali: pehmeä, ei ryppyynny, ei silitystä ja mukautuu joustavuudellaan liikkuvan liikkeisiin.

Materiaaliensa vuoksi (Fleece ja Teddy) tuotteemme ovat lämpimiä, helppohoitoisia, eivät kutise, istuvat eivätkä pyöri päässä tai päällä sekä kestävät kovaakin kulutusta ja pesua eikä tuotteita tarvitse silittää.

Fleece ja teddy ovat lisäksi myös huokoisia, kevyitä ja joustavia materiaaleja. Huokoisuutensa ansiosta materiaali hengittää ja nesteensitomisen sijaan päästää liiat höyryt pois esim. lapsen juostessa, jatkuvasti liikkuessa.

Joustavuutensa ja keveytensä ansiosta materiaali vastaavasti mukautuu liikkujan liikkeisiin ja ei kiristä pyöriessä.



"Miksi pipo ei ole vain pipo?"

Tinttu.comin aihemaailmojen hahmot ovat lapselle vanhemmankin näkökulmasta tutut ja turvalliset. Kaukana ovat kamalat kaupallisuuden
"Heti tässä mulle ja nyt"-hahmot.

Meillä nimittäin Pupu on pupu ja Peikko on peikko eikä mikään teollisuuden raakilekopsu massiivisine mainoksineen ja tv-ohjelmineen...

Värien kautta lapsi tuntee. Mielikuvien ja hahmojen avulla lapsi leikkii ja ilmaisee sisintään. Jos lapsi saisi valita itse oman värinsä, ei valintaa voittaisi harmaa tai beige…

Me annamme väriemme näkyä, pamahdella ja paukkua!



Varoituksen sana "viivasuille" ja todellisille "tiukkapipoille"

Me haluamme tarjota lapselle luovan leikin mahdollisuuden hänen omassa arjessaan joka arkipäivä.

Yhdistämällä roolivaate arkivaatteeseen on leikki läsnä tavallisessa arkipäivässä ja saadakseen leikistään todellista nautintoa, on lapsen älyllisesti ponnisteltava leikkinsä eteen sillä roolivaate antaa alkukipinän ja vain vihjeen leikin kirjoittamattomasta loppuyllätyksestä. (esim. hännät ja hatut)


Salaisuudet ja kikatukset, joita Tinttu.com jakaa vain valittujen kanssa sivustollaan, ovat olleet löydettävissä kautta aikain vain suusta-suuhun tietona lapselliselta lapselliselle.

Pikku pomppija Pupuhattu päässään tai hurja Lohikäärme syöksyineen kertoo juuri sen kaikkein tärkeimmän: leikkiessään on lapsi onnellisimmillaan.